Sunnuntai 28.7. – Pyhä hippu

Sunnuntai aukesi. Kuinkas muuten kuin aurinkoisena. Oli tulossa lämmin päivä. Ja mielenkiintoinen. Paljon erilaista ohjelmaa leirikirjan mukaan. Saatiin nukkua myös tunti pitempään kuin muina aamuina. Ihanaa! Päivä käynnistyi tututtuun tapaan aamutoimilla. Sen jälkeen päivän rutiinit olivatkin ihan muuta kuin muina päivinä.

Kokoonnuimme ensimäiseen yhteiseen ohjelmaan Ristikiven kirkkoon. Oli leirimessun aika. Yhdessä kuljimme kirkkopolkua. Ovella Elvä toivotti meidät tervetulleiksi yhteiseen juhlahetkeen, sillä sitähän jumalanpalvelus on. Palvelemme Jumalaa ja hän meitä! Hopo, Ristikiven kirkon oma pappi Heikki Holopainen, johdatti meidät jumalanpalvelukseen. Elva piti saarnan. Ja iso joukko leiriläisiä avusti yhteisessä jumalanpalveluksessamme Luojan kauniin luonnon keskellä.

05_sunnuntai_20130728_001 05_sunnuntai_20130728_002 05_sunnuntai_20130728_003 05_sunnuntai_20130728_005 05_sunnuntai_20130728_007 05_sunnuntai_20130728_013

Lue loppuun

Lauantai 27.7. – Neljäs hippu

Unet silmistä ja arvatkaas mitä? No, Arskahan se siellä paistoi jo taivaalla. Ja nimenomaan jälleen aivan taivaansinisellä taivaalla.

Pussi kuivumaan

Makuupussit kuivumassa.

Viileät yöt nostavat kosteutta maasta ja auringossa on hyvä kuivattaa makuupussi aamulla aamiaisen aikana. Suojamuoveja ei tällä leirillä ole tarvittu – eikä toivottavasti tarvitakaan.

Aamu aukesi totutulla rutiinilla. Jotkut olivat yöllä puhuneet unissaan ja joku jopa kävellyt unissaan. Ei, nyt en tarkoita sitä joukkoa aamukukkujia, jotka kulkevat Laakkosen pakettiautolla ja tuovat ruokaa anivarhain aamiaista varten. He ovat ”The Huolto”. Heistä joku tai jotkut ovat hereillä läpi yön valmiina mahdollisiin tehtäviin.

Huoltotauko

Huoltotauko

Lue loppuun

Leirihaastattelu

Toimittajina Ava ja Elisa

Mitä luovuusvaskoolien hipuissa tehdään?

Toimittajina Emilia, Elina, Laura Mikkelistä

• Katutaidetta

Katutaiteessa tehdään erilaisia maalauksia, saa olla luova ja antaa mielikuvituksen laukata. Hipussa leiriläiset saivat ensin luonnostella graffitin ja sitten sprayata ideansa suurelle pahville.

Ovatko graffitit yleensä hienoja?

luovuusvaskooli_

– Ihan hienoja, se riippuu vähän paikasta  ja maalauksesta, mutta ei ne sitten oo hienoja, jos kaikkialla on hirveästi, vastaavat Eevi ja Elsa-Maria. Lue loppuun

Graffitien lumossa

Aleks

Aleks

Hippunewsin nuoret toimittajat Jasmin ja Jasmin kävivät  graffitihipussa.

Millaista graffitien teko on ollut leirillä?

– Upeata, leiriläisillä on todella luovia ajatuksia ja kaikin puolin hauskaa, sanoo Aleks Kääriäinen, joka opettaa graffitien tekoa.

Miten kauan olet tehnyt graffiteja?
– Viisi vuotta.

Missä aloitit graffitien teon?
– Aloitin Englannissa, mutta sitten menin Turkkiin ja siellä oli Graffitikerho.

 Leiriläisten tekemiä graffiteja

graffiti_8_jaminr_jasminh 2 graffiti_7_jaminr_jasminh 3 graffiti_6_jaminr_jasminh 1

Teksti Jasmin R. ja Jasmin K.
Kuva Jasmin K.

Keittiökokki Annun haastattelu

kreetta_keittiö
Kuinka monta perunaa olet kuorinut leirin aikana?
– En yhtään. Meille tulee kaikki perunat kuorittuna. Lue loppuun

Perjantai 26.7. – Kolmas hippu

Ja eikun Arska paistaa heti aamusta. Yöllä oli ollut taas viileää ja osalla olikin ollut tarvetta lisätä vaatetusta. Kannattaa muistaa, että kunnon makuupussiin ei kannata laittaa liikaa vaatetta päälle, koska on vielä kylmempi. Jos nukkuu taas Takakylän marketin kahdenkympin makuupussissa, niin silloin kannattaa laittaa villahousutkin. Yhtä kaikki, toinen yö takana ja uusi päivä edessä. Unihiekat silmistä ja aamutoimiin.

Vesannon ryhmässä on oivallettu oikein rento meininki

Vesannon ryhmässä on oivallettu  rento meininki oikein jo aamusta.

Aamutoimiin kuului pisut ja pesut. Aamiainenkin valmistui ja sai murua rinnan alle pötsin painikkeeksi. Sillä taas jaksaisi lounaaseen asti mennä.

Lue loppuun

Pajupillin tekoa opettamassa

Hippunewsin nuoret toimittajat kävivät haastattelemassa Janne Laaksosta, joka ohjaa Luovuusvaskoolissa pajupillien tekoa.

Toimittajina Heinolasta Niklas sekä Kymistä Nico ja Riku

Kuvia

Galleria

Tämä galleria sisältää 88 kuvaa.

Torstai 25.7. – Toka hippu

Aamu aukesi aurinkoisena. Oikeastaan erittäin aurinkoisena, sillä taivaalla ei näkynyt pilvenhattaraakaan. Hieman oli ollut viileä yöllä, kun lämpötila laski alaspäin ja kosteutta tiivistyi lämpöisistä nukkujista. Herättyä teltat auki ja pussit tuulettumaan. Hampaiden pesu ja aamupisut niin siitä se päivä lähti käyntiin. Aamiaisen jälkeen vasta tietenkin.

Lue loppuun